Karhukunnas

Kaiken hyvän alku ja juuri

Karhukunnas sai alkunsa tutkimuksesta, jolla todistettiin hirsirakentamisen olevan ympäristöystävällinen rakentamisen tapa. Tutkimus todisti perinteisen hirsitalon olevan ekologisesti kestävin ja terveellisin vaihtoehto.

Karhukunnaan kortteli sijaitsee vastapäätä Hirsikampusta Kuusamontien toisella puolella lähellä Pudasjärven keskustaa. Vuosina 2009 – 2012 rakennetulla hirsitaloalueella on kaksi kaksikerroksista toimistorakennusta ja kolme paritaloa.

Ensimmäisiä alueelle muuttaneita oli Metsähallituksen väki. Metsähallituksen “teräväpää” avautui vuoden 2011 marraskuussa. 580-neliöisessä rakennuksessa työntekijät ovat viihtyneet hyvin toimivissa ja kauniissa työtiloissaan.

Toinen kaksikerroksinen toimistorakennus on hieman isompi, yli 800-neliöinen. Nykyisin rakennuksessa työskentelee lähinnä Pudasjärven kaupungin henkilöstöä. Tätä rakennusta jouduttiin remontoimaan vuonna 2018 ehkä liiankin tutun rakennusvirheen takia: betoniset alapohjat eivät olleet ehtineet kuivua riittävästi ennen muovimaton asennusta. Tästä seuranneet kosteusvauriot korjattiin jyrsimällä kaikki vaurioitunut aines pois ja vaihtamalla muovimaton tilalle laattaa. Hirsikään ei siis ihan kaikkeen pysty, eivätkä hirsiseinät esimerkiksi voi korjata betonilattian rakennusvirheitä.

Karhukunnaan rakentamisesta tehtiin tutkimusta, jolla todistettiin hirsirakentamisen olevan ympäristöystävällinen rakentamisen tapa.

Viisi rakennusta muodostavat yhdessä 592  kilon hiilidioksidivaraston. Energiaa taloihin on sitoutunut 9019 gigajoulea gj, mikä on 5939 gj enemmän energiaa kuin niiden valmistukseen kului. Hirrestä rakentaminen siis tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa. Esimerkiksi perhetalojen valmistuksessa syntyneet sivuvirrat kattavat talojen energiantarpeen kolmeksi vuodeksi. Puurakentaminen on ainoa rakentamisen tapa, joka ei kuluta vaan tuottaa energiaa. Lisäksi hirsitalotuotannon sivuvirroilla on paljon muutakin käyttöä kuin energiakäyttö. Näihin pientaloihin sitoutuneella energialla puolestaan lämmittäisi vastaavia taloja peräti 8 vuotta. Hirsitalot ovat kuitenkin pitkäikäisiä, joten energiaa ei näistä oteta käyttöön ehkä satoihin vuosiin, minkä ajan ne varastoivat hiilidioksidia.

Hirsirakentaminen on todellinen ilmastoteko.

Karhukunnaan hirsitalokorttelia rakennettiin vuosina 2009 – 2012. Kortteli käsittää kaksi kaksikerroksista toimistorakennusta ja kolme paritaloa. Yhteensä  taloissa on 1832 kerrosneliötä.

Rakennuttaja: Pudasjärven Vuokratalot Oy