Skip to content
  • HAVULA 

     

    Nuorisoseurantalo Havula on komeillut Pudasjärven rannalla punaisessa puvussaan yli sata vuotta. 

     

Nuorisoseurantalo Havula

Nuorisoseurantalo Havula nousi silloiseen Pudasjärven kirkonkylään vuonna 1913. Se on osa Pudasjärven kirkkomaisemaa, johon kuuluu kirkkoalueen, kotiseutumuseon ja nuorisoseurantalon lisäksi kolme pihapiiriä. 

Nuorisoseura perustettiin jo 10 vuotta aiemmin. Kurenalan väki kuitenkin, ymmärrettävästi, halusi kokoontumispaikan itseään lähelle Kurenkosken rantaan ja kirkonkylän väki kirkonkylään. Sopua ei syntynyt, joten seuroja ja kokoontumispaikkoja tuli kaksi. Havulan nuorisoseura perustettiin vuonna 1912 ja heti seuraavana vuonna se jo talkoili Pudasjärven rannalle komean rakennuksen, rakennusmestari Kyllösen suunnitteleman. Auralan isäntä inspehtoori Härköseltä ostettiin vanhan navetan hirret taloa varten, maata ostettiin Oulu Oy:ltä. Hirsi kestääkin talosta taloon ja yli sukupolvien, kun se ei ole kosketuksessa maahan ja kun katto on kunnossa. Vuosisadan alkupuolella talo oli kirkonkylän kokoontumisten keskuspaikka, jossa pidettiin niin iltamia kuin valistustilaisuuksia ja esitettiin näytelmiä.  

Satulakattoisen punamultarakennuksen vanhin osa on lähes kaksikerroksinen. Sen vanhimmassa osassa on rakennuksen pituinen sali esiintymislavoineen. Ravintola rakennettiin sotien jälkeen, sähköt vedettiin vuonna 1952. Peltikaton talo sai suojakseen vuonna 1968. 1960-1980-luvuilla ajan kirkkaimmat iskelmätähdet vetivät talon täyteen.   

Kokous- ja sosiaalitilat esiintyjille ja koneellinen ilmastointi rakennettiin vuonna 1989-91; salin lattia uusittiin myös. Pientä pintaremonttia on tehty sittemmin; esimerkiksi 1970-luvun värikirjo sai väistyä hillitymmän skaalan tieltä. Uunit ovat saaneet lähteä, ja hirsiä peittää lastulevy; salin korkea sisäkatto on jäljellä. Esimerkiksi kesällä 2017 kunnostettiin nuorisoseuran pihan lentopallokenttä.

Havula todistaa joka kesä yhtä Pudasjärven erikoisista kesätapahtumista eli kesäpilkkikisaa. Vuonna 2018 järjestyksessä 15:ttä Pilikkiviikkoa vietettiin helteisessä säässä. Yksilö- ja joukkuekisassa kisataan sekä suurimmasta kalasta että suurimmasta kokonaissaaliista. Miten lie 1254-grammainen voittajajötkäle mahtunut styroxisen pilkkiavannon reiästä! 

 

Wrap